keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Anna lapsen olla?/ Let the Kid Be?





Kirjassaan Joutilaat vanhemmat Tom Hodgkinson tyrmää nykyaikaisen suorituskeskeisen vanhemmuuden.
Olen monessa asiassa Hodgkinsonin kanssa eri mieltä – esimerkiksi matkusteluun ja alkoholiin liittyvissä kohdissa – mutta kirjassa on kohtia, joiden puolesta liputan varauksetta.
Hodgkinson siteeraa kirjassa toista kirjailijaa, D.H. Lawrencea. Vaikka en missään nimessä pitäisi Lady Chatterleyn rakastajan kirjoittanutta kirjailijaa lastenkasvatusguruna, jäi tämä neuvo pyörimään päässäni: ”Miten lapsen kasvatus pitää aloittaa? Ensimmäinen sääntö: jätä hänet rauhaan. Toinen sääntö: jätä hänet rauhaan. Kolmas sääntö: jätä hänet rauhaan.”
Mahtavaa!
Olin viime kesänä esikoiseni kanssa Tallinnassa. Kadriorgin puiston leikkikentällä tunsin suurta vapautta. Paikalliset lapset leikkivät, äidit istuivat mekoissa ja aurinkolaseissaan penkeillä, juttelivat ja joivat kahvia.
Ihmeekseni esikoiseni, joka on kotipuistossaan tottunut aktiivisesti leikkiviin vanhempiin ja älähtää heti, jos yritän hetkeksikin istahtaa puistonpenkille, suostui touhuamaan itsekseen ja löysi jopa kaverin itselleen.
Omassa lapsuudessani tällainen oli normaalia. Aikuiset eivät jatkuvasti aktivoineet ja inspiroineet lapsiaan. He olivat aikuisia ja heillä oli aikuisten hommia.
En muista kärsineeni tästä. Keksin tekemistä itselleni.
Silti, nyt kun kehotan omia neljää lastani menemään leikkimään keskenään, jotta saan ruoan laitettua, tunnen piston sydämessäni. Ajattelevatko he, että en ole kiinnostunut heistä? Lapsi pitää jättää rauhaan, mutta lasta ei saa jättää yksin. Joskus tuntuu, että on vaikea tietää, missä raja menee.

Writer Tom Hodgkinson is against contemporary parenthood, the one where the child is constantly monitored and activity is offered for him, not invented by him. In many aspects, I agree with Hodgkinson. For example, when he sites another writer, D.H. Lawrence.
While I would not take the writer of Lady Chatterley’s Lover to be my guru when it comes to raising a kid, his quote made me think.
“How to start raising the kid? First rule: Leave him alone. Second rule: Leave him alone. Third rule: Leave him alone.”
Now, in Finnish version the quote is translated “Let him be in peace”. I don’t know which one Lawrence meant, but the “Let him be in peace” -version resonates with me.
Last summer I travelled to Tallinn with my daughter. In the Kadriorg Park’s playground I noticed something you never see in Finland: mothers sat in the benches wearing skirts, sunglasses and enjoying a cup of coffee and conversation. The kids played by themselves in the playground.
Fantastic! To my surprise, my daughter adopted in to this situation quite well. She even found a friend for herself to play with.
Now, in Finland parents tend to dress practically during the first years of their kid’s life. For in the playground, they must actively take part in the happenings. Rarely you see a parent sitting down on a bench.
When I was a kid, it was quite normal for parents to do the Tallinn way. Parents were adults with adult stuff to do. I don’t remember I would have suffered from this. I always found myself something to do as well.
But still, now as a mom of four, I feel a bang of quilt when I tell my kids to go and play, so I get the dinner cooked. Do they feel I am not interested in them? The kid should sometimes be let to be in peace, but never alone. Where goes the line?

perjantai 5. toukokuuta 2017

Kuinka selvitä ruotsinlaivan buffetista taaperon kanssa /How to Survive a Buffet Alone with a Toddler



Istun Silja Linen Serenade-laivan Grande Buffet -ravintolassa matkalla Tukholmaan.
Revin lettuja palasiksi sormillani. Kyllä, sormilla, sillä sydämeni hakkaa kiivaasti ja aivoni työskentelevät tehokkaasti.
Ei ole aikaa hakea veitseä!
Kyseessä ei ole tulipalo, eikä muukaan välitön, henkeä uhkaava vaara. Kyseessä on buffet-pöytä ja seuralaiseni, eli 2,5-vuotias poikani ja 4,5-vuotias tyttöni.
Poikani on jo kerran heittäytynyt lattialle noin sadan ihmisen edessä: Makkaraa! Makkaraa!
Se on tilanne, joka saa äidin hälytysvalmiuteen.
Nyt syömme kaikki kolme sitä makkaraa ja lettuja. Kiltti tarjoilija istutti meidät lasten buffet-pöydän viereen. Luulimme sen olevan hyvä idea, mutta nyt minunkin ateriani koostuu tenavien tarjoiluista. Koska matkalla ei ole mukana toista aikuista, eikä taaperoni osaa jonottaa tahi pysyä paikoillaan, en voi jättää häntä siskonsa kanssa pöytään odottamaan, jotta saisin haettua itselleni aikuisten ruokaa.
Onneksi vieressämme on mehuautomaatti. Tyttäreni on innoissaan, kun oppii käyttämään sitä. Hän juo noin litran omenamehua kahden senttilitran annoksissa.

Grande Buffetin aamiaisella olen fiksumpi kuin edellisenä iltana. En ota pöytää lasten buffetin läheltä, vaan hedelmäsalaatin kohdilta. Istutan taaperon syöttötuoliin. Siitä pois kiipeäminen kestää hetken, joten
ehdin hakea munakokkelin ja mansikoita ja paljon muuta. Hätäpäissäni lastaan pari lautasta täyteen kaikkea eteeni sattuvaa ruokaa. Syömme siitä ehkä kuudesosan. Tunnen häpeää hävikistä.
Saman päivän illalliselle tajuan mennä 45 minuuttia myöhässä. Jonoja ei enää ole ja se nopeuttaa omaa ruoanhakuani huomattavasti. Kaiken lisäksi jaamme pöydän pariskunnan kanssa, jolla on kotona saman ikäiset lapset kuin omani ovat. Pariskunta on ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen viettämässä viikonloppua kahdestaan ja he ovat onnellisia saadessaan katsoa minun pienokaisteni perään hetken.

Viimeisen risteilypäivän aamiaisella tunnen jo osaavani homman. Sydämeni ei enää hakkaa ylimääräisiä lyöntejä, vaan tottuneesti istutan taaperon tuoliinsa mehuautomaatin ja hedelmäsalaatin lähelle. Ruoanhakumatkalla luppoaikaa ei jää, ja taapero haluaa edelleen makkaraa, mutta onnistun kohdentamaan ruoat edellistä aamua paremmin. Makkaraa ja mansikoita taaperolle, sämpylää, kurkkua ja juustoa esikoiselle.
Löydän myös suklaamurot.
Luojalle kiitos!
Niiden avulla saan ostettua itselleni aikaa rauhalliseen aamukahviin.


Vinkit buffet-ravintolaan taaperon kanssa:
-          Älä istu lasten buffetin viereen, vaan sen tarjoilupöydän lähelle, jossa on sinulle mieluisinta ruokaa.
-          Jos haluat muksusi syövän jotain muutakin kuin makkaraa. Älä kerro tai näytä hänelle makkaraa!
-          Pyydä apua henkilökunnalta tai vieressä istuvilta. He voivat kenties pitää silmällä lastasi hetken.
-          Vältä ruuhka-aikoja: mene aamiaiselle aikaisin ja illalliselle hieman myöhässä.
-          Buffetissa on totuttu lapsiin. Anna lapsesi seikkailla pöydän ympäristössä kaikessa rauhassa, kun itse syöt.




I am sitting inside Silja Lines Serenade-ferry, in a Grande Buffet restaurant. We are travelling from Helsinki to Stockholm, and I am tearing pancakes apart by my own hands.
Yes, I am using my hands, since I have no time to get a knife.
Theres no fire, or any other imminent threat to our being no other than the fact that I am trying to survive the buffet alone with my 2,5-years old son and 4,5-years old daughter. A few minutes ago my son threw himself on the floor, screaming: Sausage! Sausage!
About one hundred people saw that.
Now all three of us are being fed sausages and pancakes. The waitress thought she was being nice when she offered us a table next to the kids buffet, and I thought it a good idea too.
Not. Now I can only dream about tacos and salads that I saw while running past them after my kids. I have no other adult with me, and my toddler does not understand the point in queuing or standing still, so I cannot leave him with her sister, while I would get some adult food for myself.
The good thing about our seating is the automatic juice machine next to us. My daughter is overjoyed when she learns to pour juice from it, and she drinks about a liter of juice in mini-sized portions.

Next morning during the breakfast, I am a bit wiser than I was during the last evening. I do not sit us at the table near kids buffet, but near fruit salads. I put the toddler in a highchair. It takes a while to climb out of it, and I have that time to get us some eggs and strawberries and plenty of other food. Hurriedly I pile up two plates full of everything that comes ahead of me.
We end up eating maybe one sixth of it. I feel like a food hoarding savage.

For the dinner, we go 45 minutes late. They are no more queues and this makes my life a lot easier. I am also happy to find out that we are seated next to a couple, who has kids the same age as mine are.
Only they left theirs at home, and they are spending a weekend together for the first time in five years.
It feels strange they say, and they are happy to look after my kids, while I get some proper food for myself.
During the next breakfast, I feel like I can handle the situation. Knowingly, I put the toddler in a highchair next to fruit salads. I still dont have time to ponder too much about food, and the toddler still wants to have sausage, but at least my heart beats in regular rhythm.
I dont hoard food, but get the sausage and strawberries for the son, and sandwiches for the daughter.
And I thank god for the chocolate cereal.
It is for them, I am able to drink my morning coffee without a hurry.

Tips for surviving the buffet with a toddler.
-          Do not sit near kids buffet, but near the serving table that has food you favor.
-          If you want your kid to eat something else too than sausage, do not show him or tell him about the sausage!
-          Ask for help from fellow passengers and the crew.
-          Avoid busy hours. Have your breakfast early and dinner late.
-          Do let your kid wander around your table a bit, while you eat. In a buffet restaurant that is no problem.

The cruise was done in the courtesy of Silja Line. Read the full story coming in June at www.topflightfamily.com