tiistai 25. huhtikuuta 2017

Lapiperheiden köyhyys tulee kalliiksi



Lapsen maailma -lehdessä oli mielenkiintoinen juttu lapsiperheiden köyhyydestä. Liverpoolin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan köyhyys – ei työttömyys – on uhka niin äidin kuin lapsen mielenterveydelle. Köyhän rajana tutkimuksessa pidettiin suhteellista köyhyyttä, eli sitä että perheellä on käytettävissään 60% tai alle maan kotitalouksien keskituloista.
Köyhyyden vaikutus tuli lapsiin usein äidin kautta: kun äiti stressaa rahapulaa, miettii mistä saadaan ruokaa ja tuntee huonoa oloa siitä, että ei pysty tarjoamaan lapselleen niin sanottua normaalia lapsuutta taloudellisesti, heijastuu se myös lapsen psyykeen.
Menkööt äidit töihin?
Se ei ikävä kyllä ole nykyaikana enää pätevä neuvo, sillä liian moni köyhä jo käy töissä. Länsimaihin on syntynyt köyhä työväenluokka, jossa työstä saatava korvaus ei riitä sellaiseen elämään, että ruokaa riittäisi ja vapaa-ajallakin voisi vähän joskus kuluttaa. Nämä äidit ovat ihmisiä, jotka tekevät yhtä pitkää päivää kuin kuka tahansa toimitusjohtaja, mutta saavat työstään kuussa korvauksen, jonka toimari nappaa parissa päivässä.
Kun siis työpäiviä halutaan pidentää ja palkkoja laskea, kannattaa miettiä tekojen seurauksia. On totta, että Suomessa asiat ovat paremmin kuin monessa muussa maassa, mutta se ei ole kauhean terävä peruste heikentää ihmisten elämänlaatua ja murtaa lapsiperheiden jaksamista. Suomessa on pitkään oltu ylpeitä tasa-arvosta ja siitä, että työtä tehdään reiluilla ehdoilla. Toivottavasti siitä jaksetaan pitää kiinni. Kakusta riittää kyllä kaikille, jos kukaan ei hamua itselleen jättipalaa.

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Our Weekend

Our little girl had her dance show practise. These moments always bring tears to my eyes, since my big dream as a child was to become a ballerina.

Our C-boy is the sort of a child who never walks but runs. He has made me realize what those parents who complain about impossibly busy toddlers talk about.

We try to visit library at least twice a month. I am so happy to live in a city with a fantastic library.
Potty training and big-boy pants. Potty training three toddlers means that we spend plenty of time talking and hurrahing about pee and boo.

These cats have seen plenty of life. For couple of years they have visited different institutions for elderly, for example. Read more about their good work at www.suomenkarvakaverit.fi.

With two kids I visited Lapsimessut, "kids fair". There was plenty of fun activity, but I think all the bustle and noise was a bit too much for my kids.

perjantai 21. huhtikuuta 2017

vauva töihin mukaan! /Baby at work!



Vastasyntynyt mukaan töihin? Näin toimi amerikkalainen Sarita James kolmannen lapsensa kanssa.
Sarita oli töissä IT-firmassa, joten kokeilu oli mahdollinen. Hän itsekin toteaa, että monilla aloilla vauva ei pystyisi kulkemaan mukana äitinsä kanssa työpaikalla.
Itse innostuin ajatuksesta. Uskon vahvasti, että vauvan luonnollinen paikka on äitinsä vierellä, mutta ei ole mitään syytä siihen, miksi äidin ja vauvan pitäisi elää yhteiseloaan nimenomaan kotona. Jos äidin työ on sellainen, että hän voi huomioida vauvan ja reagoida vauvan tarpeisiin, yhtä hyvin he voivat olla yhdessä toimistossa.
Yhdysvalloissa joissakin firmoissa onkin jo käytössä Newborn at Work -ohjelma.
Sarita meni töihin kolmannen vauvansa kanssa. Itse ajattelisin, että esikoisen kanssa työnteko voisi olla hankalaa. Esikoinen ei ole vain vauva, vaan esikoisen myötä naisesta tulee äiti. Elämänmuutos vie naiselta energiaa ja vauvanhoitoa pitää opetella.
Ja vaikka nainen olisi kuinka aiemmassa elämässään ollut väsynyt, vasta vauvan myötä ihminen ymmärtää mitä todellinen väsymys on. Senkin kanssa pitää opetella elämään ennen kuin voi tehdä töitä.
Minun ”kakkoseni” olikin triplat, joten en olisi itse voinut tehdä töitä heidän kanssaan. Mutta jos nyt saisin vauvan, olisin hyvinkin innokas menemään toimistoon hänen kanssaan.

How about taking a newborn to work with you? This is something that an American Sarita James tried with her third baby. Sarita works in a software company, so it was possible her to try out how well baby would adjust to an office – and an office to a baby.
When I read Sarita’s article on NY Times I was quite excited. I believe that the only natural place for a baby is alongside her mother. But I see no reason, why these two should cohabit at home. If the mom works in an environment, where it is possible for her to react to her baby’s needs, the togetherness can be lived in a workplace, too.
Apparently, in the USA some companies already have Newborn at Work -schemes.
Sarita went to work with her third baby. It might have been more difficult with a firstborn. Firstborn is not just a baby, but with her the woman makes a transition to a motherhood, and this takes up energy.
Also, no matter how tired the woman has believed she has been in her life before a baby, I claim it is only with newborn that one learns what “being tired” means. And it takes time to learn, how to deal with this sort of all consuming tiredness.
My “second one” was triplets, so I could not have entered workplace with them. But if I was to have an another one ( I am not), I’d be glad to take her to work with me.

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Pirpanat pyörillä / Kids and bikes




Työnsin eilen triploja rattaissa kotia kohti päivähoidosta.
Vastaan tuli pyöräilijä, joka horjui kuin olisi ollut pahasti humalassa. Hänen katseensa haritti milloin oikealle, milloin vasemmalle ja pyörä seilasi kävelytien puolelta toiselle niin nopeaan tahtiin, että näppärästi hän valtasi koko kävelytien.
Välillä oli lähellä, ettei pyöräilijä ollut suoraan autotiellä.
Kännissä hän ei kuitenkaan ollut. Hän oli vain pieni ja nuori, ehkä juuri täyttänyt neljä vuotta.
Hänen perässään juoksi hermostunut äiti, josta näki, että mukavaksi tarkoitettu pyörälenkki oli muuttunut via dolorosaksi.
”Älä mene sinne!”
”Keskity!”
”No niin, katso eteenpäin!”
Hyisestä säästä huolimatta nyt on se aika vuodesta, kun kadut ovat täyttyneet minikokoisista pyöräilijöistä. Surutta he jättävät vanhempansa kauas taakseen ja polkaisevat autoteiden yli vilkaisematta kertaakaan sivuillensa. Vanhempien karjumat ohjeet kaikuvat kuuroille korville.
Ne vilkaisut onkin säästetty pyörätiellä ajamiseen, jolloin vastaantulevien on syytä väistää pyöräilijää tai törmäys on takuuvarma.
Pyöräilyvillitys on asia, jota en ymmärrä edelleenkään, vaikka minulla on lapsia. Miksi neljä, - tai jopa kolmevuotiaan pitäisi ajaa pyörällä – tai ainakaan ajaa sillä pitkin katuja?
Meillä muksut ovat saaneet ajaa pyörällä pihassa. Kadulle lähdetään vasta sitten kun kaksi ehtoa täyttyvät:
1). Lapsen tulee ehdottomasti totella minua kaduilla liikkuessa. Jos huudan ”seis!”, se todella tarkoittaa, että lapsi pysähtyy.
2.) Lapsi osaa ylittää kadun ja ymmärtää liikennesääntöjen merkityksen. Minusta ensin opetellaan liikennesäännöt ja ymmärretään noudattaa niitä, vasta sitten lähdetään pyörällä liikenteen sekaan.
Kun puhuin tästä tutuilleni, he korostivat pyöräilyn sosiaalista merkitystä. Ymmärrän ajatuksen, mutta kun katson alakoululaisiakin, jotka ryhmänä pyöräilevät ”ilman käsiä” keskellä autotietä, haluaisin kovasti painottaa vanhempien vastuuta. Emmehän me missään muussakaan asiassa toivo, että lapset lähtevät idioottimaisuuksiin mukaan ryhmän luoman paineen myötä. Pyöräily ei ole nykymaailmassa pyhä taitoa, joka on pakko oppia heti kun jalat osaavat polkea, vaikka pää ei vielä olekaan touhussa mukana.

Yesterday I had my triplets in a wagon, when a bicycler came towards us. His bicycling was far from steady, and he took the whole footpath to himself. For a moment, he almost bicycled straight underneath a car.
He could have been drunk driving, but he was not. He was simply small and young, maybe he had just turned four.
Behind him there ran a mother, she was on point of losing her nerve.
“Do not go there!”
“Concentrate!”
“Come on, look straight ahead!”
It might have been cold spring, but nevertheless it is the time of the year that footpaths are filled with young bicyclers. Without a worry, they cross roads where cars are coming, and without a blink, they dismiss all the advice of their parents.
Bicycling and Finnish kids, this combination always amazes me – and not in a good way – though I am a mother and Finnish myself. Why a 4- or even 3-years olds should drive a bike in traffic? I let our children practice bicycling at our front yard, but in order to go among traffic, two rules must be in place:
1). The kid needs to listen to me while we are out and about. If I say stop, it means that the kid really stops.
2). The kid must know how to cross the street and understand the basic rules of traffic.
I talked about my thoughts to some of my friends. They were not with me because of the social pressure kids have to learn to bike among their peers.
I’d concentrate on the responsibility of parents. Bicycling is not a basic skill in today’s world that everyone must master. Maybe we as parents should affect those pressures and not let our kids do idiotic turns while bicycling, as we don’t want them to dothem  in any other areas of life, either?