Anna lapsen olla?/ Let the Kid Be?

Kirjassaan Joutilaat vanhemmat Tom Hodgkinson tyrmää nykyaikaisen suorituskeskeisen vanhemmuuden.

Olen monessa asiassa Hodgkinsonin kanssa eri mieltä – esimerkiksi matkusteluun ja alkoholiin liittyvissä kohdissa – mutta kirjassa on kohtia, joiden puolesta liputan varauksetta.

Hodgkinson siteeraa kirjassa toista kirjailijaa, D.H. Lawrencea. Vaikka en missään nimessä pitäisi Lady Chatterleyn rakastajan kirjoittanutta kirjailijaa lastenkasvatusguruna, jäi tämä neuvo pyörimään päässäni: ”Miten lapsen kasvatus pitää aloittaa? Ensimmäinen sääntö: jätä hänet rauhaan. Toinen sääntö: jätä hänet rauhaan. Kolmas sääntö: jätä hänet rauhaan.”

Mahtavaa!
Olin viime kesänä esikoiseni kanssa Tallinnassa. Kadriorgin puiston leikkikentällä tunsin suurta vapautta. Paikalliset lapset leikkivät, äidit istuivat mekoissa ja aurinkolaseissaan penkeillä, juttelivat ja joivat kahvia.

Ihmeekseni esikoiseni, joka on kotipuistossaan tottunut aktiivisesti leikkiviin vanhempiin ja älähtää heti, jos yritän hetkeksikin istahtaa puistonpenkille, suostui touhuamaan itsekseen ja löysi jopa kaverin itselleen.

Omassa lapsuudessani tällainen oli normaalia. Aikuiset eivät jatkuvasti aktivoineet ja inspiroineet lapsiaan. He olivat aikuisia ja heillä oli aikuisten hommia.

En muista kärsineeni tästä. Keksin tekemistä itselleni.

Silti, nyt kun kehotan omia neljää lastani menemään leikkimään keskenään, jotta saan ruoan laitettua, tunnen piston sydämessäni. Ajattelevatko he, että en ole kiinnostunut heistä? Lapsi pitää jättää rauhaan, mutta lasta ei saa jättää yksin. Joskus tuntuu, että on vaikea tietää, missä raja menee.

Writer Tom Hodgkinson is against contemporary parenthood, the one where the child is constantly monitored and activity is offered for him, not invented by him. In many aspects, I agree with Hodgkinson. For example, when he sites another writer, D.H. Lawrence.

While I would not take the writer of Lady Chatterley’s Lover to be my guru when it comes to raising a kid, his quote made me think.

“How to start raising the kid? First rule: Leave him alone. Second rule: Leave him alone. Third rule: Leave him alone.”

Now, in Finnish version the quote is translated “Let him be in peace”. I don’t know which one Lawrence meant, but the “Let him be in peace” -version resonates with me.

Last summer I travelled to Tallinn with my daughter. In the Kadriorg Park’s playground I noticed something you never see in Finland: mothers sat in the benches wearing skirts, sunglasses and enjoying a cup of coffee and conversation. The kids played by themselves in the playground.

Fantastic! To my surprise, my daughter adopted in to this situation quite well. She even found a friend for herself to play with.

Now, in Finland parents tend to dress practically during the first years of their kid’s life. For in the playground, they must actively take part in the happenings. Rarely you see a parent sitting down on a bench.

When I was a kid, it was quite normal for parents to do the Tallinn way. Parents were adults with adult stuff to do. I don’t remember I would have suffered from this. I always found myself something to do as well.

But still, now as a mom of four, I feel a bang of quilt when I tell my kids to go and play, so I get the dinner cooked. Do they feel I am not interested in them? The kid should sometimes be let to be in peace, but never alone. Where goes the line?