Kohti todellista 24h yhteiskuntaa / Towards the real 24hrs society

Kello on neljä aamulla ja olen hereillä.

Se ei ole ongelma, olen nimittäin täysin pirteä seitsemän tunnin yöunien jälkeen.

Olen aina ollut aamuvirkkua sorttia, ja niin on suurin osa suomalaisista. Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen tutkimusprofessorin Timo Partosen mukaan suurin osa suomalaisista on kallellaan aamuvirkkuuteen, kun iltavirkkuja on vain 12 prosenttia ja loput onnekkaat kuuluvat välimaastoon.

Minä olen kuitenkin aamuvirkku jopa monen muun aamuvirkun mittareilla. Käyn häpeilemättä nukkumaan lasteni kanssa kello 20.30 ja herään mielelläni viideltä, jopa neljältä aamulla.

Vaikka aamuvirkkuutta pidetään yleensä yhteiskuntakelpoisena vuorokausirytminä, minun sisäinen kello aiheuttaa välillä ongelmia.

Parisuhdeaika illalla? Sen voi unohtaa heti ensi kättelyssä. En pysty katsomaan edes House of Cardsia kello yhdeksän jälkeen illalla, saati olemaan mukava kanssaihmisille.

Bileet? Ehkä, jos bileet alkavat viideltä iltapäivällä, mutta ei ole mitään toivoa siitä, että olisin kaunis, sosiaalinen ja pirtsakka seuraneiti öiseen aikaan.

Rauhallinen aamu? Säntään mielelläni ovesta ulos kello seitsemän aikaan aamulla ja pursuan siihen aikaan ideoita, joista mielelläni kerron kaikille. Suuri osa ihmisistä pitää moisia piirteitä todella ärsyttävinä.

Lounas kello 12? Minä haluaisin lounasta yleensä viimeistään kello 10. Kun triplamme olivat vauvoja, kävin aamulenkillä heidän kanssa ja usein nappasin paikalliselta huoltoasemalta hodarin kaikilla maustella kello kahdeksan aikaan aamulla.

Aamuvirkkuudesta on kirjoitettu vain vähän. Googlailin asiaa ja löysin sivukaupalla juttuja siitä, kuinka tulla aamuihmiseksi, mutta en varsinaisesti tietoa asiasta.
Meitä aamuvirkkuja kuitenkin on olemassa. Partonen kertoo, että Yhdysvalloissa esimerkiksi on tutkittu kokonaisia aamuvirkkuja sukuja, joiden jäsenillä luontainen nukkumaanmenoaika saattaa olla jo kello kuuden aikaan illalla.

Noin puolet aamuvirkkuudesta onkin geneettistä, toinen puoli tottumusta.

Minun isä ja äitini ovat aamuvirkkuja molemmat, samoin minun neljä lastani. Meillä eivät edes vauvat ole koskaan valvoneet kello yhdeksää myöhempään ja suurin osa muksuista on aina hereillä kello seitsemään mennessä. Vauvavuosina meillä on rutiininomaisesti noustu ylös kello viisi aamulla.

Osittain lapseni ovat varmasti perineet aamuvirkkuuden minulta, osittain olemme kasvattaneet heidät siihen. Olen aina ollut tarkka lasten iltarutiineista ja siitä, että sänkyyn mennään ajoissa ja siellä sängyssä todellakin nukutaan. Tämä tarkkuus ei johdu kasvattajantaidoistani vaan siitä, että olen iltaisin yksinkertaisesti liian väsynyt taistelemaan nukkumaanmenosta lasten kanssa.

Kun minä hyväksyin oman, hieman epäkonventionaalisen, sisäisen kelloni rytmin, olen voinut paremmin kuin aikaisemmin. Voin jopa sanoa, että ensimmäistä kertaa elämässäni en ole jatkuvasti väsynyt – vireystilani alamäki alkaa vasta iltapäivällä mutta aamupäivät olen voimissani tavalla, jota en ole ennen kokenut.

Tähän löytyy helppo selitys. Sisäinen kellomme säätelee muun muassa hormonitoimintaa ja hermosolujen toimintaa. Mitä enemmän näitä toimintoja häiritään, sen enemmän ihmisillä ilmaantuu terveysriskejä kuten ylipainoa ja kohonnutta verenpainetta. Lisäksi, tutkimusten mukaan aamuvirkut ihmiset ärtyvät ja kokevat alakuloisuutta muita helpommin, mikäli heidän luontainen vuorokausirytminsä rikkoutuu.

Täydellisessä yhteiskunnassa ihmiset pystyisivät elämään oman sisäisen kellonsa mukaisesti. Kun rakentelen mielessäni utopiaa tällaisesta yhteiskunnasta, uskon, että sillä voisi olla valtavat vaikutukset kansanterveyteen ja talouteen. Työn tuottavuuden suhteen se olisi varmasti tehokkaampi uudistus kuin kiky koskaan tulee olemaan.

Käytännössä tällaisen yhteiskunnan rakentamisessa olisi tietysti haasteensa. Ihmisten pitää pystyä toimimaan yhdessä tiettyinä ennalta sovittuina aikoina. Toisaalta, mahdotonta se tuskin olisi, ainakaan työelämässä. Joustavat työajat ja teknologia tarjoavat tässäkin asiassa mahdollisuuksia, joista suurin osa on todennäköisesti vielä hyödyntämättä.

Asiantuntijana artikkelissa THL:n tutkimusprofessori Timo Partonen.

It is four a.m, and I am wide awake.

It is not a problem, since I feel rested after having slept seven hours.

I’ve always been a morning person, as are most of the Finns, according to Professor Timo Partonen at National Institute for Health and Welfare. Only 12 percentage of Finnish are evening type, and the rest are lucky and fall somewhere in between two extremes.

But I am an ultra morning person even in standards of some other morning persons. I like to fall asleep at the same time as my kids do, 8.30 p.m., and I am often awake by 5 a.m, sometimes earlier.

People think it is easy for us morning people. Well, it is not always so.

Couple-time in the evenings? No way, I can’t even watch House of Cards after 9 p.m., never mind be in contact with other human being.

Party-time? Well, yes, if the party starts by 5p.m. Otherwise I am too knackered.

Rushless mornings? I like to rush out of house by 7 a.m., and at that time I am full of ideas that I love to share to everyone. No one likes me then.

Lunchtime? I want to eat lunch the latest at 10 a.m. When our triplets were babies, I’d take them on a stroll and have a hot dog… at 8 a.m.

There is not much written about morning people. I googled and found mostly articles on how to become one. But I am not alone. Partonen tells me about studies done in the USA, where people across generations are morning people to the extent that their natural time to go to sleep is at 6 p.m.

Genetics explain half of the morning typeness, customs and habits the other half.

My both parents are morning people, and so are my four kids. They always go to sleep by 9 p.m. and routinely wake up the latest at 7 a.m. When my kids were babies, they always got up by 5 a.m.

They are most likely naturally born to be morning types, but also, habits and routines do count. I have always been very strict on bed-time routines. It is not a sign of good parenting, but rather that I am simply too tired in the evenings to fight with kids who won’t sleep.

Once I accepted my natural, may be a little inconvenient, inner circadian clock, I have felt a lot better than ever and had more energy. I could even say, I have had more energy than I’ve known to be possible. I do get easily tired in the afternoon, but during mornings I am doing great.

This is easy to explain. Our circadian rhythm is also responsible for how our cells work and hormonal functions. If these bodily functions are distracted, it is always a health risk, which may increase blood pressure and cause weight gain, for example. Also, researchers have found that if the natural rhythm of morning people is distracted, they get more easily depressed and anxious than the evening types.

In a perfect society, people could live their lives respecting their circadian rhythm. This kind of utopia might make a huge difference in public health. There might be less heart diseases, problems caused by weight issues and depression, for example. Also, it could have important impact in economy, as people could function at the time of the day they are the most productive. As we know, it is not the hours that we work that matter, but what we do with those hours.

This sort of society is still an utopia, since as a society we need some rules which help us to come together at certain times to fulfil certain tasks. But there are possibilities that technology and flexible working hours offer in this respect that I believe are not used in their full potential yet.

Professor Timo Partonen offered his expert advice on this article.