Olen kotona, en töissä, sillä B-poikamme on kipeänä.
Olemme nyt olleet suurerhe kolmen talven ajan. Ensimmäisenä talvena meillä oli flunssat, enterorokko ja pisteenä i:n päälle kaikilla lapsilla vesirokko. Toisena talvena vierailivat flunssat ja vatsataudit. Nyt, kolmantena talvena meillä on ollut noin ziljoona flunssaa ja neljällä meistä myös keuhkokuume.
Marraskuusta huhtikuun loppuun voisimme yhtä hyvin sulkeutua kotiimme ja asettaa ovelle kyltin "biohazard!".
Kaksi ekaa talvea sairastelu oli vain kurjaa. Nyt, kun minun pitäisi tienata rahaa, se on myös taloudellinen ongelma. Laskin, että olen syyskuusta saakka pystynyt tekemään 20 tunnin työviikkoa.
Se on aika vähän yrittäjälle.
Osittain tämä on tietysti oma valintani. Haluan usein olla kipeän lapsen kanssa kotona itse. Silloin on aikaa istua sylikkäin ja olla rauhassa, se aika kun arjesta usein puuttuu.
Itsepä siis valitsen. Joskus vain hinta - köyhyys - jonka valinnasta maksaa, tuntuu epäreilulta. Kaikilla kaksivuotiailla pitäisi mielestäni olla mahdollisuus istua äidin sylissä, silloin kun he ovat kipeitä - ei vain rikkaiden vanhempien kaksivuotiaiden - ilman, että se ajaa perhettä vararikkoon.
Oletusarvo suomalaisessa yhteiskunnassa on, että olisin tehnyt 50 prosenttia enemmän töitä kuin tänä vuonna olen, 40 tuntia viikossa töitä siis.
Se on mykistävän mahdoton ajatus neljän päiväkoti-ikäisen lapsen kanssa.
Mitä mieltä te olette?
I am at home, not at work. Our B-boy is sick.
We've been a family of six for three winters now. First winter we had the normal common colds, and flus, and all different kinds of box-ending illnesses. Second winter we had common colds and stomach bugs. Now, this third winter, we have had common colds and to top the like zillion of them, four of us had pneumonia.
I guess that from November till April we could just hide in our home, and put up a sign on our door which warns: "biohazard!".
During the first two winters, being sick all the time was just boring. Now it is an economical problem. I should earn money for us to live on, but I did some math, and since Semptember I have been able to work for 20 hrs a week.
That is not a lot for a freelancer!
Of course, this is partly my choice. I often want to be the one who stays at home with the sick kid. Because it is then, that there are moments to hold them in calm, because our everyday life does not really offer that possibility
So, I make the choice. But sometimes the price that we pay - being poor - for that choice seems unfair. I think that every two years old - not just the one's who have rich daddies - should be able to sit on their mama's lap when sick, without the family falling into poverty.
The presumption in our society is that I should work 50 percent more I have done, 40 hours a week.
That is a dumbfounding presumption with four kids under five years old.
What do you think?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti